Siirry pääsisältöön
Koti » Vastuumuseo » Paikallinen museotyö » Paikallismuseot Lohjalla

Paikallismuseot Lohjalla

Ahjonsuun kauppamuseo

Hauhulantie 119, 03850 Nummi-Pusula

Ahjonsuun kauppamuseon vanha kauppainteriööri, jossa myynnissä esimerkiksi polkupyörän renkaita, vesihanoja ja nauloja.
Kuva: Eva Tordera Nuño

Museo koostuu 1960-luvun kauppainteriööristä, jossa on alkuperäinen kalustus, ja vanhemmasta kaupasta, jonka sisustus myös on alkuperäistä. Samassa rakennuksessa on kauppiasperheen asunto käsittäen 4 huonetta ja keittiön. Tontilla on kaksi piharakennusta.

Ahjonsuun kauppa, Hauhulan kylässä oli toiminnassa vuosina 1924–1978. Yrjö Ahjonsuu perusti kaupan ja tytär Salme jatkoi kauppiaana hänen jälkeensä. Sen ajan maalaiskauppojen tapaan se oli sekatavarakauppa, josta löytyi kaikkea. Pusula-Seura sai Ahjonsuun kaupan lahjoituksena testamentin kautta vuonna 1999. Testamentin ehtona oli, että seura tekee kaupasta museon. Museo avattiin vuonna 2004.

Siirry Ahjonsuuun kauppamuseon Facebook-sivulle.

Kaarteen Sotamuseo

Jägerhornintie 30, 08700 Lohja

Huone, joka on sisustettu sota-aikaiseksi kanttiiniksi, Kaarteen Sotamuseossa.
Kuva: Kalervo Kaarre

Kaarteen Sotamuseossa voit kokea olosuhteet Suomen itsenäisyyden puolustamisen vuosina 1939–1945. Museo muistuttaa sota-ajan elämästä ja olosuhteista, tapahtumien, tarinoiden ja esineiden sekä äänien ja efektien avulla, jotta vierailijat saisivat käsityksen sota-ajasta ja siitä mitä Suomen itsenäisyys on vaatinut sodan-ajan sukupolvelta. Museon yhteydessä voit myös nähdä TeijArt Mosaiikkigallerian kauniit mosaiikkiteokset sekä ortodoksinen tsasouna ja taidepolku.

Siirry Kaarteen Sotamuseon nettisivuille.

Kovelan traktorimuseo

Kovelantie 130, 09810 Nummi

Erivärisiä ja mallisia traktoreita riveissä Kovelan traktorimuseon hallissa.
Kuva: Eva Tordera Nuño

Kovelan traktorimuseo antaa monipuolisen kuvan maatalouden koneellistumisesta. Esillä on runsaasti maatilan töiden helpottamiseksi kehitettyjä koneita ja laitteita: 120 traktoreita, yli 40 maamoottoreita, 100 moottorisahaa, lisäksi mm. leikkuupuimureita ja puimakoneita. Navetan toisessa kerroksessa on myös esim. kärryjä ja rekiä.

Kartanon päärakennuksessa vuodelta 1924 on käsityömuseo, jossa kauniisti sisustetuissa huoneissa voi kokea kartanon elämää vuosisatojen varrelta. Esillä on ryijyjä ja muita seinävaatteita sekä runsaasti muita juhla- ja arkikäyttöön tarkoitettuja tekstiilejä. Myös muuta kartanoon liittyvää esineistöä on esillä.

Siirry Kovelan traktorimuseon nettisivuille.

Lammintalo

Lammintie 399, 09220 Lohja

Lammintalon tupainteriööri, jossa leivinuuni.
Kuva: Eva Tordera Nuño

Elias Lönnrotin (1802–1884) vanhuudenkoti Lammintalo sijaitsee Sammatin Haarjärven kylässä. Lönnrot asui Lammintalolla vuosina 1876–1884. Siellä valmistui muun muassa Lönnrotin kolmas suurtyö, suomalais-ruotsalainen sanakirja, vuonna 1880. Lammintalo on yhdessä J.L. Runebergin kotitalon kanssa Suomen ensimmäinen henkilöhistoriallisista syistä rakennussuojelulailla suojeltu rakennus, ja se on pihapiireineen nimetty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Talo on kiehtova yhdistelmä vanhaa savupirttiä ja 1800-luvun säätyläiskotia.

Lammintalo on Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön ensimmäinen kohde. Sampo-yhdistys lahjoitti sen säätiölle vuonna 1987.

Lisätietoa Elias Lönnrotin Sammatista ja Lammintalosta Valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen (RKY) sivustolta.

Nummen kotiseutumuseo

Ilmoonintie 1, 09810 Nummi

Nummen kotiseutumuseon kaksi vierekkäistä punaista makasiinirakennusta.
Kuva: Eva Tordera Nuño

Nummen kotiseutumuseoon kuuluu kanttorila (Ylhäisten ent. ratsutila), rakennettu 1771 ja vieressä sijaitsevat Nummen kaksi pitäjänmakasiinia vuosilta 1780 ja 1849. Kanttorilassa on kaksi huonetta sisustettu 1920–30-lukujen tyyliin. Rakennuksessa järjestetään myös vaihtuvia näyttelyitä. Museon toiminnasta vastaa Nummi-Seura.

Siirry Nummen kotiseutumuseon nettisivuille.

Pusulan museo

Keskustie 16, 03850 Nummi-Pusula

Pusulan museon kaksikerroksinen punainen makasiinirakennus, jossa kuisti.
Kuva: Eva Tordera Nuño

Museo sijaitsee Pusulan keskustassa entisessä v. 1824 rakennetussa lainajyvästössä. Alakerrassa kerrotaan maanviljelyksestä, karjanhoidosta, pyyntielinkeinoista ja käsityöläisten työstä. Yläkerrassa esitellään entisaikojen asumis- ja elämistapaa, yksi nurkkaus on järjestetty ns. tupainteriööriksi.